Triple M

EDM-DJ-keikkoihin keskittyvä Mikko Matias Mäkinen eli Triple M on kansainvälisesti tunnistettu DJ ja konemusiikin artisti. Hänellä on julkaisuja skenen isoimmilla levy-yhtiöillä kuten Spinnin’ Recordsilla, Hexagonilla ja Revealed Recordingsilla. Hänen biisejään ovat soittaneet maailman kuuluisimmat DJ:t kuten Martin Garrix, Hardwell ja Tiesto. Hän on työskennellyt studiossa monen tunnetun konemusiikki-gurun, kuten Thomas Goldin, Plastik Funkin ja Disco Friesin kanssa.

Triple M:n musiikkia kuunnellaan päivittäin lukuisilta Spotifyn omilta listoilta. Tämän lisäksi hänen biisinsä ovat jatkuvassa soitossa radiossa, erityisesti YleX-kanavalla. Spotifyssa hänellä on yhteensä miltei 16 miljoonaa striimausta.

Triple M tunnetaan Suomessa oman musiikkinsa lisäksi Suomi-remixeistä. Triple M -keikat näin ollen ovat varsin ennennäkemättömiä Suomessa. Suomenkielisten kappaleiden remixaaminen on jatkunut myös TikTokin puolella, joka nähdään monen viraaliksi menneen videon muodossa. Viime vuonna Triple M nousi suomalaisten TikTok-luojien kärkipäähän yli 16 000 seuraajallaan.